The Three Principles

Se mitä ajattelet ilmastonmuutoksesta ei ole totta

Luomme itse kokemuksemme ympäristökatastrofeista sisältä ulospäin… Minulla itselläni meni tosi pitkään sen ymmärtämisessä, että se mitä ajattelen ja tunnen aikakautemme isoista ja haastavista ilmiöistä, kuten ilmastonmuutoksesta, luontokadosta, ei ole sama…

Ympäristö ja mieli -kirja

Aloin kirjoittaa Ympäristö ja mieli -blogia päivälleen vuosi sitten. Jo heti alusta ajatukseni oli, että kirjoitan samannimisen kirjan. Kirja on kuitenkin antanut odottaa itseään ja blogikin on jäänyt hunningolle. En…

Elämäni vaikuttavin ihminen

Olin kesäkuussa syventämässä 3P ymmärrystäni Genius Catalyst Certification ohjelmassa Lontoossa. ”Kerro kuka on ollut elämäsi vaikuttavin henkilö ja kuvaile millainen on ollut elämäsi vaikuttavin katalyyttinen tapahtuma.” oli yksi tehtävistä, jonka…

Kuka minä olen? (Opettajaksi kasvun näyttö)

Olen kirjoittanut tämän tekstin osana HAMKin opettajakorkeakoulun opintojani opettajaksi kasvun näyttönä huhtikuussa 2023. Se kertoo yhden pienen palasen omasta henkisen kasvun matkastani ja siitä miten tajusin, kuka minä olen. Tämä…

Ihmiskunta. Ongelma vai ratkaisu?

Metaania on ilmakehässä ennätysmäärä Valmistelimme kestävän kehityksen projektisuunnitelman esittelyä oppilaitoksemme johtoryhmälle, kun keskustelumme kääntyi viimeisimpiin kestävyysaiheisiin seminaareihin, joissa olimme olleet. Puheiden äänenpainot tapahtumissa olivat monelta osin sydäntä särkeviä. Yksi meistä…

Kolme periaatetta – The Three Principles

Nimi Kolme periaatetta (tai prinsiippiä) The Three Principles viittaa mielen, tietoisuuden ja ajattelun lahjoihin, jotka toimivat jokapäiväisen kokemuksemme kulisseissa, ja joita jokainen ihminen käyttää hetkestä toiseen tuottaakseen kokemuksensa elämästään. Niiden…
keyboard_arrow_up