Monet asiat, kuten ihmiskunnan isoimmat kriisit johtuvat yhdestä ainoasta juurisyystä. Kun ymmärrät tämän, sinulla on paremmat avaimet kriisien ratkaisuun.
Olemmeko ratkaisseet oikeaa vai väärää asiaa?
Olemme jo pitkään tienneet mistä kasvihuonekaasut tulevat ja mitä ne saavat aikaiseksi. Selkeä ratkaisuhan on kasvihuonekaasujen ja muiden saasteiden vähentäminen. Miksi emme ole onnistuneet vähentämään saastumista ja kääntämään tilannetta?
Ymmärrämmekö sittenkään oikeasti mikä on planetaaristen kriisiemme juurisyy?
Juurisyy on termi, joka kuvaa perimmäistä ongelmaa. Sanakirja määrittelee juurisyyn seuraavasti: “The fundamental reason for the occurance of a problem.” ”Juurisyy on perustavaa laatua oleva syy ongelman esiintymiselle.”
Juurisyyn etsinnällä taas pyritään löytämään ongelman ydin, jonka poistamisella ongelma poistuu kokonaan.
Juurisyyn poistaminen poistaa ongelman
”Successful problem solving requires finding the right solution to the right problem. We fail more often because we solve the wrong problem than because we get the wrong solution to the right problem.” Russell Ackoff (1974).
Russell L. Ackoff strategiaguru ja systeemisen ajattelun uranuurtaja on lausunut viisaat sanat: Onnistunut ongelmanratkaisu edellyttää oikean ratkaisun löytämistä oikeaan ongelmaan. Epäonnistumme useammin, koska ratkaisemme väärän ongelman kuin siksi, että saamme väärän ratkaisun oikeaan ongelmaan. Hän siis kehottaa meitä etsimään ongelman alkulähdettä. Kun mietitään ilmansaasteita, alkulähteeksi on helppo mieltää sen yksittäiset aiheuttajat, kuten teollisuus, ruoantuotanto, autoilu, maankäyttö, kaupungistuminen, rakentaminen ja oman edun tavoittelu ja resurssien liikakäyttö, kuten ylikalastus. Ackoffin lause ehdottaa meitä kuitenkin katsomaan pidemmälle ylävirtaan.
Tiedämme, että yllä luetellut asiat ovat ilmastonmuutoksen ja luontokadon syitä. Tiedämme kuitenkin myös, että monia näistä asioista voisi tehdä planeetan rajat huomioiden. Meillä on tietoa, teknologiaa, osaamista ja rahaakin. Miksi emme kuitenkaan tee niin? Lähdetään siis hakemaan juurisyytä vähän syvemmältä.
Tässä kohtaa näyttämölle astuu ihmismieli. Ihmisen toiminta on tiedeyhteisön mukaan nykyisen ilmaston lämpenemisen aiheuttaja. Miksi ihminen aiheuttaa tällaista haittaa luonnolle ja ennen kaikkea itselleen? Mitä pidemmälle menen ylävirtaan, sitä enemmän tulen siihen tulokseen, että status quon taustalla on ihmisen pelko. Pelko nykyisen aseman, tulotason tai hyvinvoinnin menettämisestä.
Mitä pelko on?
Pelko on reaktio johonkin olemassa olevaan tai kuviteltuun vaaraan. Useimmiten pelko on epävarmaa ajattelua, joka liittyy tulevaisuuteen. Ajattelemme ehkä menettävämme jotain meille tärkeää, kuten muiden hyväksynnän tai hyvinvointimme.
Tutkimusten mukaan pelkäämme eniten toisiamme. Erilaiset sosiaalisten tilanteiden pelot korostuvat kaikissa pelkotutkimuksissa. Samoin taloudelliset pelot ovat yleisiä pelkoja. Pelkäämme myös uutta ja tuntematonta.
Pelon tehtävä on suojata meitä vaaroilta ja auttaa välttämään niitä. Pelko on siis luonnollinen reaktio, josta on hyötyä, kun se on suunnattu oikein. Näin etenkin vaaran hetkellä. Useimmiten pelot ovat kuitenkin oman mielikuvituksemme projisoimia tiloja.
Miten pelko näkyy?
Tavallisimpia sosiaalisia pelkojamme ovat epäonnistumisen pelko, hylätyksi tulemisen pelko, kuoleman pelko, yksinjätetyksi joutumisen pelko ja oman itsenäisyyden tunteen menettämisen pelko. Sosiaalisen pelon syy voi olla ennakointi joutua muiden ihmisten kielteisen arvioinnin kohteeksi. Keskeinen tunne on tällöin häpeä.
Tuntemattomien asioiden pelko, tai muutoksen pelko, taas voi saada monenlaisia arkipäiväisiä muotoja. Henkilö voi esimerkiksi pitäytyä aina samanlaisessa tavoissa ruoassa, vaatetuksessa, asuinpaikassa, tai tiedonlähteissä kuten, lehdissä ja televisio-ohjelmissa, ja hän voi vältellä poikkeavia ajatuksia tai ihmisiä.
Miten pelko vaikuttaa tuotanto- ja kulutustottumuksiin?
Voimme kaikki vaikuttaa omiin kulutustottumuksiimme. Osaamme pohtia mitä ehkä pelkäämme, jos emme ole valmiita muuttamaan kulutustottumuksiamme. Saatat nyt nopeasti ajatella, että iso osa saasteista johtuu teollisuudesta ja päätöksistä, jotka ovat omien päivittäisten vaikutusmahdollisuuksiesi ulkopuolella. Se on totta.
Ihmiset, jotka tekevät puolestamme päätöksiä siitä, minkälaisia energiamuotoja, raaka-aineita, logistiikka tai valmistusmenetelmiä teollisuudessa käytetään, ovat kuitenkin tavallisia ihmisiä samanlaisine pelkoineen, kuin mekin olemme. Jos esimerkiksi muutos tuotantomenetelmissä tarkoittaa katteiden pienemistä yritykselle, se voi tarkoittaa tulojen pienemmistä henkilökohtaisella tasolla. Tällaisella muutoksella voi taas olla vaikutuksia esimerkiksi siihen, missä henkilö voi asua, minkälaiseen autoon hänellä on varaa tai minkä muunlaisia kulutusmahdollisuuksia hänellä on. Tällöin toisessa vaakakupissa on kestävyys ja toisessa oma talous ja se, miltä itse näyttää muiden silmissä. Nykyisessä kulutusta suosivassa ja statusta arvostavassa yhteiskunnassa, voi olla todella vaikeaa tehdä luonnon kannalta kestäviä päätöksiä. Niitä on luultavasti yhtä vaikea tehdä, oli tulotaso mikä vain.
Omia vaikutusmahdollisuuksiaan voi siis pohdiskella mm sen kautta, miten päättävässä tai vaikuttavassa asemassa on työssään, mutta ehkä myös sen kautta, mikä oman tulotason vaikutus on globaalissa kuvassa.
Tulot ja päästöt maailman mittakaavassa
Tulotasolla on merkittävästi vaikutusta siihen miten paljon ihminen saastuttaa. Oxfamin tutkimuksen mukaan maailman rikkain kymmenes aiheuttaa yli puolet ilmakehään lisätyistä päästöistä (mitattu vuosina 1990–2015). Rikkain (1 %) prosentti oli vastuussa 15 prosentista päästöistä – se on enemmän kuin kaikki EU:n kansalaiset tuottivat päästöjä tuona aikana yhteensä ja yli kaksi kertaa enemmän, kuin ihmiskunnan köyhin puolisko (50 %) tuotti päästöjä tuona samana ajanjaksona.
Vuotuiset päästöt kasvoivat 60 prosenttia vuosina 1990–2015. Rikkaimmat 5 prosenttia olivat vastuussa yli kolmanneksesta (37 %) tästä kasvusta. Rikkaimman prosentin päästöjen kokonaislisäys oli kolme kertaa suurempi, kuin köyhimmän 50 prosentin.
Useinhan mietitään, että joku muu saastuttaa jossain muualla. Onko se sittenkään ihan niin?
Suomi ja suomalaiset päätökset globaalissa kontekstissa
Yleisesti voidaan todeta, että suomalaiset kuuluvat maailman rikkaimpaan 10 prosenttiin, mutta tämä riippuu tarkastelutavasta ja käytetyistä mittareista. World Inequality Database (WID) ja Credit Suisse Global Wealth Report ovat osoittaneet, että monien kehittyneiden maiden, kuten Suomen, keskiluokka ja ylemmät tuloluokat kuuluvat globaalisti rikkaisiin. Vuonna 2021 raporttien mukaan globaalin rikkaimman 10 %:n tulorajaksi asetettiin noin 38 000–40 000 USD vuodessa (bruttotuloina). Suurin osa suomalaisista työssäkäyvistä aikuisista ylittää tämän rajan. Jos tarkastellaan vain tuloja, voidaan sanoa, että valtaosa suomalaisista kuuluu maailman rikkaimpaan 10 prosenttiin. Jos tarkastellaan varallisuutta (omaisuus, säästöt), kuva monimutkaistuu. Suomalaiset sijoittuvat silti globaalisti korkealle, mutta eivät yhtä selkeästi rikkaimpaan 10 prosenttiin, kuin tulojen perusteella.
Suomalaiset ovat globaalilla mittapuulla rikkaita ja hyväosaisia. Vaikka tulot ja varallisuus eivät ole maailman huipputasoa, tasainen hyvinvointijärjestelmä ja korkea elintaso nostavat suomalaiset maailmanlaajuisesti merkittävään asemaan. Tämä tarkoittaa, että suomalaisilla on myös suhteessa suurempi vastuu ympäristövaikutuksistaan ja kulutustottumuksistaan.
Suomen vaikutus globaaleihin päästöihin
Kuten yllä oleva animaatio osoittaa, me emme Suomessa voi pestä käsiämme. Emme kansakuntana, emmekä yksilötasolla. Jokainen meistä vaikuttaa omilla kulutuspäätöksillään, omassa työssään ja voimme vaikuttaa myös poliittisesti. Suomen eduksi pitää todeta, että olemme saaneet päästöjämme vähenemään. Se on hienoa. Emme kuitenkaan ole tehneet sitä riittävästi.
Kaiken muuttuvan tuoma turvallisuus on näennäistä
Fossiiliset polttoaineet ovat mahdollistaneet uskomattoman kehityksen, mutta samalla olemme kiinnittyneet niiden tarjoamaan näennäiseen turvallisuuteen. Myös rahan mukanaan tuoma turvallisuus on näennäistä. Tämän kiteytti hyvin mentorini Michael Neill, jonka yksi lempi aiheista on rahan luonne ja tarkoitus. Hän kertoi tarinan asiakkaastaan, jolla oli 600 miljoonan arvoinen omaisuus, mutta joka aamu hän heräsi ajatukseen: onko tänään se päivä, kun menetän tämän kaiken. Sillä hetkellä Michael tajusi, että mikään määrä rahaa ei tuo turvallisuuden tunnetta.
”Hyvin määritelty ongelma on puoliksi ratkaistu.” on lainaus, jota yleisesti pidetään Charles Ketteringin, General Motorsin tutkimuspäällikön (1920–1947) sanomana. Albert Einstein menee vielä pidemmälle sanoessaan: ”Jos saisin yhden tunnin maailman pelastamiseen, käyttäisin 55 minuuttia ongelman määrittelemiseen ja 5 minuuttia ratkaisun löytämiseen.”
Mitä jos etsimmekin ratkaisuja pelkoon? Muuttuvatko keinot ja ratkaisut?
Animaation lähde: https://ourworldindata.org/co2-emissions
Kuva: Jamie Street on Unsplash
