Ympäristökriisi uhkaa paitsi ympäristöämme, myös mielenterveyttämme. Pieni ahdistus kertoo vain siitä, että ehkä meidän pitäisi tehdä asioille jotain. Nykyisten lamaannuttavien uhkakuvien sijaan, tarvitsemme kuitenkin toivoa herättäviä tarinoita, jotka saavat toimimaan ympäristön puolesta.
”Ei ole mitään järkeä tehdä mitään, koska ympäristökriisin takia tulevaisuutta ei ole.”
Peruskoulun 9.-luokkalainen opettajalle, saatuaan tehtävän. Opettajakollegani kertomaa.
Jos sinulla on kaksi lasta, heistä toinen on luultavasti hyvin huolissaan, jopa ahdistunut ympäristössämme tapahtuvista muutoksista – ja toinenkin pohtii asiaa usein. Huoli ilmastonmuutoksesta on kasvanut tutkimusten mukaan voimakkaasti viimeisen kymmenen vuoden aikana, etenkin nuorten keskuudessa. Mielenvalmentajana olen törmännyt aiheeseen keskusteluissa asiakkaitteni kanssa. Myös tuttujeni kanssa käymäni keskustelut vahvistavat olettamustani. Kyllä meitä aikuisiakin ahdistaa. Ja tietyllä lailla pitääkin.
Ympäristöahdistus (engl. Eco-anxiety) tarkoittaa vaikeita tunteita, jotka johtuvat ihmisen aiheuttamista ympäristöongelmista. Ympäristöahdistuksen taustalla on monenlaisia tuntemuksia ja niiden yhdistelmiä. Kyse ei ole pelkästään ilmastonmuutoksesta, vaan lähimetsän kaataminen tai asuinkunnan kaivossuunnitelmat voivat yhtä lailla aiheuttaa ahdistusta. Suomalaiset kantavat huolta itselle tärkeistä luontoalueista, mutta lopulta vain harva tuo tuntonsa spontaanisti julki. ”Ihmiset pelkäävät saavansa hörhön tai ylitunteilijan leiman.” toteaa ympäristöahdistukseen perehtynyt tutkijatohtori Panu Pihkala YLE:n haastattelussa.
Miksi ihmeessä pitäisi kokea ympäristöahdistusta?
Ympäristö- ja ilmastokriisi ovat ihmiskunnalle koronapandemiaakin suurempi uhka. ”Ympärillämme kytee kolme ympäristökriisiä, jotka vaativat kiireellisiä toimia ja maailmanlaajuista huomiota: ilmastonmuutos, luonnon monimuotoisuuden tuhoutuminen sekä ilman, maaperän ja veden pilaantuminen. ” kuvaa YK:n ympäristö ohjelman johtaja Inger Andersen vieraskynä artikkelissaan.
Minua itseäni ravisteli viimeksi tieto, että luonnossa elävien eläinten määrä on enää 1/3 osa siitä mitä se oli lapsuudessani 50 vuotta sitten. Kato ei käy vain Afrikan savanneilla, vaan myös Suomen luonnossa. Hyönteisten määrä on vähentynyt niin, että auton tuulilasiin ei pitkälläkään matkalla liiskaudu juuri mitään. Pölyttäjät näkevät nälkää sopivien perinteisten kukkaketojen ja kasvien väistyttyä nurmikenttien ja viljellyn maan tieltä. Hyönteisiä syövien lintujen poikasilla on keväisin vähemmän ja vähemmän ravintoa saatavilla.
Pienenä opimme, että kättä ei kannata laittaa kuumalle hellalle. Ahdistus on merkki siitä, että hella on kuuma. Siksi meidän pitää kokea ahdistusta. Maapallollamme on kuume. Äiti maa, joka on niin runsaskätisesti tarjoillut meille antimiaan, on pahasti sairas. Vastuullinen aikuinen ei käännä päätään, kun lapsella tai vanhuksella on kuume, vaan tekee kaikkensa, että kuume saadaan laskemaan ja potilas parannettua.
Jos kuitenkin olemme liian ahdistuneita, lamaannumme. Jos emme näe toivoa, pahimmillaan menetämme toimintakykymme. Tämä koskee niin nuorempia kuin vanhempia sukupolvia. Sillä millaista tarinaa kerromme itsellemme ja muille, on valtava vaikutus.
Ympäristöahdistuksesta ympäristötoivoon tarinoiden avulla
Muistatko joskus katsoneesi elokuvan tai lukeneesi kirjan, jossa oli onneton loppu? Miltä sinusta tuntui?
Olen kysynyt tämän kysymyksen sadoilta ihmisiltä tarinankerronnanvalmennuksissani. Muistan pitkältä tarinankerronnan valmentajan uraltani vain yhden henkilön, joka kertoi pitäneensä elokuvasta, jossa oli onneton loppu. 99,9 % kertoo tällaisen kokemuksen jälkeen kokeneensa ahdistavia tunteita, jopa itkuisuutta. Silti altistumme ja altistamme itsemme onnettomilta ja toivottomilta kuulostaville tarinoille useita kertoja päivässä lukiessamme uutisia ilmasto-, ympäristö- ja biodiversiteettikriisistä – ja monista muista maailmaa raastavista ongelmista. Ne muodostavat mielessämme narratiiveja, joiden kautta luomme maailmankäsityksemme. Halusimme sitä tai emme.
“Those who tell the stories rule the society.”
Plato
Sitaatissa antiikin kreikkalainen filosofi Plato viittasi luultavasti voimakkaisiin johtajahahmoihin, joilla on kykyä vaikuttaa ihmisiin. Johdattaa heidän mielensä kohti positiivista visiota, mahdollisuuksia ja saada heidät toimimaan. Olemme kertoneet tarinoita tuhansia vuosia. Olemme piirtäneet tarinoita luolien seiniin. Siirtäneet niiden avulla elintärkeää tietoa sukupolvelta toiselle. Media on saattanut muuttua, mutta perustotuus pysyy. Meidän aivomme on viritetty kuuntelemaan tarinoita. Tarinat merkitsevät tänä päivänä enemmän kuin koskaan. Siksi on tärkeää, että alamme kiinnittää huomiota siihen minkälaista ympäristötarinaa kerromme.
“How do we change the world? Change the story.”
Charles Eisenstein
Hyväksi tarinankertojaksi voi oppia. Hyvässä tarinassa on muutamia peruselementtejä, jotka toistuvat kaikissa ihmiskunnan kertomissa merkittävissä tarinoissa. Ne toistuvat myös viihdeteollisuuden tuottamissa elokuvissa, sekä hyvien johtajien ja politikkojen puheissa. Tärkein on tarinan kaari, joka alkaa ongelmatilanteen kuvaamisesta päättyy onnelliseen loppuun. Toinen on, että tarinassa on roolihahmot kohdallaan. Nykyisessä ympäristötarinankerronnassa meiltä usein puuttuu toivoa herättävä ja toimintaan innostava loppu. Samoin meillä on roolihahmot sekaisin. Ihmisestä on tehty tarinan roisto – mikä tietyllä tavalla on totta, mutta syyllistäminen ei innosta, vaan ahdistaa ja lamaannuttaa. Jos haluamme muutosta, meidän on alettava kertoa uutta tarinaa. Tässä uudessa tarinassa jokainen meistä voi olla tarinan sankari, joka pienilläkin teoilla voi saada aikaan suuria muutoksia.
Hyvät tarinat sytyttävät ympäristötoimintaan
Tutkijat ovat hyvin yhtenäisiä sen suhteen, että metsien ja vesistöjen suojelu, sisältäen vastuullisen viljelyn ja ruoan tuotannon, ovat tärkeimmät keinot ehkäistä ilmaston lämpenemistä ja lajikatoa. Myös lajikadon hidastaminen hidastaa lämpenemistä. Uutiset sukupuuttoon kuolevista sarvikuonoista ja virtahevoista voivat olla murskaavia, tuntua liian vaikeasti ratkaistavilta tai kaukaisilta. Jos toimit ympäristön puolesta suojellen Suomen metsiä, vesistöjä, eläimiä, lintuja, matelijoita ja hyönteisiä. Sarvikuonotkin varmasti kiittävät kun tietävät, että olet niiden puolella.
Jos jokainen meistä pitäisi huolen vain omasta lähimetsästä, joesta tai järvestä, tai istuttaisi puutarhaansa kotimaisia kedon kukkia ruoaksi pörriäisille ja linnuille, pelkästään sillä kattaisimme lähes koko maapallon.
Minkälaista ympäristötarinaa sinä kerrot? Minkälaista ympäristötarinaa sinun työnantajasi kertoo? Jos toimit johtajana tai yrittäjänä, minkälaista ympäristötarinaa sinun organisaatiosi kertoo? Entä puolue ja henkilö, jota äänestät kuntavaaleissa? Minkälainen tarina saa sinut inspiroitumaan ja toimimaan ympäristön puolesta, jotta saamme äiti maan ja itsemme toipumaan?
Tämä teksti on julkaistu aikaisemmin Mindbased-sivustolla (6.6.2021).
