Kakkaharjoite
Ystäväni lähetti minulle kirjoitusharjoituksen nimeltä ”Kakkaharjoite”. Siinä kirjailijaa kehotetaan miettimään aiempia kirjoituksiaan ja keskittymään erityisesti niihin teksteihin, jotka tuntuvat epäonnistuneilta tai unohdetuilta. Harjoituksen aikana tulee kuunnella musiikkia ja levittää tekstit lattialle, ja symbolisesti asettua itse niiden kanssa samaan tilaan. Seuraavaksi kuvitellaan, miten suurikokoinen eläin syö nämä tekstit ja niiden kirjoittajan, sulattaen molemmat yhdeksi mössöksi. Tekstit ja ihminen muuttuvat osaksi maata ja luonnon kiertokulkua, päätyen lopulta osaksi kaikkea elämää biosfäärissä. Harjoitus korostaa ajatusta luopumisesta, luonnollisesta kiertokulusta ja yhteydestä ympäristöön.
Lähetin ystävälleni ensin vastaukseksi lauseen: Me ollaan kaikki täyttä kakkaa ja kakka on tähtipölyä. Ystäväni innostui ja sanoi, että minun pitäisi kirjoittaa tuolla otsikolla blogiini. Se kiinnitti ajatukseni regeneratiivisuuden teemaan. Mietin, miten kakka ja kuolema ovat oikeasti osa elämän suurta kiertoa, aivan kuten luonto uudistuu vuodenaikojen mukana. Kaikki syömämme ravinto, myös kehomme palaa luonnon kiertokulkuun. Luonnossa mikään ei oikeastaan kuole, muuttaa vain muotoaan – me muutumme maaksi, ravinteiksi ja lopulta osaksi jotain uutta. Itse olen usein vitsaillut, että haluan olla seuraavassa elämässä pillerin pyörittäjä. Tiedäthän, luontoelokuvien koppakuoriaisen, joka pyörittää kakkapalloja. Ainakin näyttää siltä, että sillä on selkeä elämän tarkoitus.
Syntymä – elämä – kuolema
En tiedä, mikä on mielenkiintoisinta, syntymä, elämä vai kuolema. Elämä säkenöi, syntyy ja sykkii, ja me sykimme sen mukana. Meidän kehomme koostuu samoista alkuaineista, joita löytyy tähdistä – olemme alun perin syntyneet tähtien törmäyksistä. Yhdestä samasta suuresta alkuräjähdyksestä, on syntynyt kaikki elollinen ja eloton. Vaikka yksilöinä katoamme, kun kuolemme, molekyylimme jatkavat matkaansa universumissa. Ja jokainen syntymähän on jonkunlainen räjähdys. (Joskus kakankin syntymä voi olla aikamoinen räjähdys). Kaikki syntyy jostain, mitä ei aikaisemmin ollut. Elää aikansa ja palaa sitten olemattomaan vain syntyäkseen uudestaan joksikin muuksi.
Pelkäämme eniten kuolemaa, toiseksi eniten toisiamme
Muistelin, että ihmiset pelkäävät eniten maailmassa juuri kuolemaa. Löysin netistä vahvistukseksi suomalaisen tutkimuksen, jonka mukaan me pelkäämme eniten omaa tai läheisen kuolemaa tai sairastumista. Seuraavaksi tulevat syrjityksi, hylätyksi, petetyksi tai naurunalaiseksi joutuminen.
Makaan mielessäni lattialla ja mietin vieressäni lojuvia paskoja tekstejäni. Miksi en ole julkaissut niitä? Varmaan juuri siksi, että ajattelin joutuvani naurunalaiseksi tai hylätyksi. Näen, miten hassunnäköinen eläin tarttuu kärsällään papereihin ja mutustelee niitä tyytyväisenä. Se taitaa kuitenkin tykätä niiden mausta. Lauseet, sanat ja kirjaimet jauhautuvat sen suussa tähtipölyksi. Ne lähtevät kiertämään elämän ikuiseen kiertokulkuun. Mieleeni nousee mentorini Michael Neillin lause: ajatukset ovat universumin muovailuvahaa. Ehkä hylkäämieni sanojen on tarkoitus syntyä vielä uudelleen jonain muuna. Ennen sitä, ne ovat tuota universumin muovailuvahaa.
Eläin mutustelee lopulta myös minut. Pystyisinkö päästämään irti ajatuksesta, että minä ja se minkä luon, on erillistä muusta elämästä? Näen eläimen mutustelevan tyytyväisenä myös ajatukseni ja tunteeni. Sille näyttää maistuvan hyvin myös minun pelkoni naurunalaiseksi joutumisesta. Näen sulautuvani tyhjyyteen. Olen yhtä tyhjyyden kanssa.
Sinkoudun mielessäni avaruuteen ja mietin, miten tosissamme me ihmiset otammekaan asiat ja etenkin omat ajatuksemme tällä pienellä pallollamme. Näen, miten ajatukset liitävät tyhjyydessä ja tunnistan mitä ne ovat. Samaa avaruuden tähtipölyä. Voin kiinnittää huomioni niihin tai päästää niistä irti. Valitsen itse. Voin muovailla niistä juuri sitä, mitä haluan.
Mitä me oikein pelkäämme?
Voisiko tietoisuus tähtipölystä auttaa hyväksymään elämän rajallisuuden ja arvostamaan enemmän käsillä olevaa hetkeä? Voisiko se auttaa nauramaan itselle ja omalle vakavuudelle? Voisiko tietoisuus omasta katoavaisuudesta inspiroida kirjoittamaan ja elämään syvemmin, rohkeammin ja armollisemmin? Voisiko kuoleman hyväksyminen vapauttaa heittäytymään täysillä tähän mielettömään seikkailuun, jota kutsumme nimellä elämä.
Mitä pelättävää tässä on? Lopulta olemme kaikki vain avaruudessa sinkoilevaa kakkaa 💩 ja tähtipölyä 💫⭐🌟💫.
Kakkaharjoitus on Sussu Laaksosen kirjasta Vapaan kirjoittajan anatomia, Aviador kustannus, 2023
___________________________________________________________________________________
Mieli on kestävän tulevaisuuden ihmevoima. On uskomatonta, mitä saamme aikaiseksi selkeällä mielellä.
Lue lisää kolmesta periaatteesta tästä.
___________________________________________________________________________________
Millaista muutosta sinä haluaisit nähdä maailmassa? Millaista muutosta sinä haluat sytyttää kipinälläsi?
Minä haluan katalysoida kestävää kehitystä, kestävyysinnovaatioita ja vastuullista toimintaa. Erityinen kiinnostuksen kohteeni on, miten ihmismielen toiminta vaikuttaa kykyymme ratkaista vaikeimmat ja isoimmat ongelmamme ilmastonmuutoksen ja luontokadon. Ympäristö ja mieli -blogin muut artikkelit löydät tästä. Voit lukea lisää minusta täältä.
